Kun logistiikka ratkaisee

Petri Palo aloitti VR Transpointin kotimaan maantielogistiikan myyntijohtajana huhtikuussa.

Petri Palo aloitti VR Transpointin kotimaan maantielogistiikan myyntijohtajana huhtikuussa.

Kohti palvelukokonaisuuksia

19.9.2019

VR Transpointin maantielogistiikalla on hyvät valmiudet ottaa vastuu entistä laajemmista palvelukokonaisuuksista, sanoo kotimaan maantielogistiikan myyntijohtaja Petri Palo. Jatkossa kokonaishallintaa, suunnittelua ja raportointia pitää kehittää edelleen. Tärkeässä osassa on datan hyödyntäminen.

Petri Palo aloitti VR Transpointin kotimaan maantielogistiikan myyntijohtajana huhtikuussa. Hän johtaa kotimaan myyntiä ja toimii myyntiryhmän esimiehenä. Lisäksi hän vastaa kotimaan myynnin prosesseista, tuloksesta sekä tietyistä suorista asiakkuuksista.

– Myyntitiimissämme onneljä ammattilaista. Ensimmäistä kertaa urallani tiimissä on myös tuotepäällikkö, joka toimii avainasiakaspäällikön tukena asiakkuuksien hoitamisessa ja kehittämisessä. On ollut kiva huomata, miten tehokas tällainen järjestely on.

"Täällä olemme keskittyneet massatavaralogistiikkaan"

 Palon ja koko myyntitiimin toimipaikka sijaitsee Kouvolassa.  

– Kouvola on nykyisin kotimaan maantielogistiikkamme pääpaikka. Olemme keskellä Etelä-Suomea, ja täältä on hyvät yhteydet kaikkiin suuntiin. Kun toimintoja on keskitetty tänne, olemme pystyneet kehittämään yhteistyötä ja edistämään työkiertoa. Ja täällä on tilaa toimia sekä myös logistiikkaa opettavia oppilaitoksia.

Siirtyminen VR Transpointin palvelukseen on jo tuonut Palon työhön uusia ulottuvuuksia.

– Aiemmin asiakkaitteni joukossa on ollut lopputuotteita valmistavaa teollisuutta ja tukkukauppaa. Täällä olemme keskittyneet massatavaralogistiikkaan – teollisuuden, maatalouden, rakentamisen ja kiertotalouden tuotteisiin eli pääsääntöisesti täyden kuorman liikenteeseen. Yksistään se erottaa meidät monista kilpailijoista. Hyvänä lisänä meillä on vielä varastointi, Baltian, Venäjän ja Keski-Euroopan maaliikenteet sekä rautatielogistiikka, jotka antavat meille ja asiakkaillemme paljon mahdollisuuksia.

Kumppanuudet kehittyvät

VR Transpoint tavoittelee asiakkuuksissa strategisia kumppanuuksia, joihin voi kuulua sekä rautatie- että maantielogistiikan palveluja. Palon mielestä tässä pyrkimyksessä ollaan jo hyvin pitkällä.

– Olemme menossa siihen suuntaan, että otamme vastuun laajoista palvelukokonaisuuksista. Asiakkaan logistiikka voi esimerkiksi rakentua rautateiden varaan. Me tuomme omalta puoleltamme yhteistyöhön joustavuutta. Tarvittaessa kuljetuksia voidaan siirtää junista autoihin. Kokonaisuuteen voidaan liittää myös muuta logistiikkaa.

– Kokonaishallintaa, suunnittelua ja raportointia pitää kehittää edelleen. Ylipäätään kyse ei ole enää yksittäisistä asioista, vaan laajoista kokonaisuuksista, Palo painottaa.

"VR Transpointin vahvuus on aina ollut se, että täällä tunnetaan asiakkaat."

Yhteistyön tiivistäminen edellyttää asiakkaan liiketoiminnan perinpohjaista tuntemusta.

– VR Transpointin vahvuus on aina ollut se, että täällä tunnetaan asiakkaat. Siitä pidetään jatkossakin kiinni. Haluamme tietää, mitä asiakkaan liiketoiminnassa tapahtuu ja mitä uutta on tulossa. Se on juuri nyt erittäin tärkeää, koska talouden kehitys on epävarmaa ja logistiikka kehittyy kovaa vauhtia.

Logistiikka polarisoituu

Palon mielestä logistiikassa on menossa kehitys, jossa kuljetettavien yksiköiden koko toisaalta kasvaa, toisaalta pienenee.

"Kuljetuslava ei ole enää toimintaa määräävä kuljetusyksikkö."

– Kuljetuslava ei ole enää toimintaa määräävä kuljetusyksikkö. Verkkokaupan kasvun myötä tärkein yksikkö kappaletavaraliikenteessä on paketti.

– Toisaalta teollisuuden raaka-aineita valmistavien yritysten kuormakoot ovat kasvaneet. Tästä näkökulmasta VR:lle oli hyvä valinta keskittyä massatavaraan. Siinä ei tarvita terminaaliverkostoa. Olemme joustavia – ei ole mitään, mikä sitoisi toimintaamme.

– Vaadittava ketteryys tulee siitä, että meiltä löytyy riittävästi kalustoa, ja voimme skaalata toimintaamme nopeasti. Meiltä löytyy myös suunnittelun ammattitaitoa.

Palvelualusta kuljetusyrittäjille

VR Transpointin maantielogistiikka on tärkeä toimeksiantaja monelle kuljetusliikkeelle.

– Me olemme palveluintegraattori. Voimme luoda kuljetusyrityksille alustan, jossa he voivat toimia. Se onnistuu, jos olemme houkutteleva yritys sekä asiakkaille että yhteistyökumppaneille.

Logistiikassa kilpailukykyä voi parantaa myös datan entistä paremmalla hyödyntämisellä. Miten tärkeästä asiasta on kysymys?

– Huipputärkeästä. Kateellisena katson, miten pitkälle pankit ovat päässeet. Papereja ei ole tarvinnut allekirjoittaa muutamaan vuoteen. Meidän pitää päästä samaan, mieluummin nopeasti kuin hitaasti.

Palo pitää tärkeänä kilpailutekijänä myös osaamisen kehittämistä ja vaalimista.

– VR on hyvän työnantajan maineessa ja meille tulee nuoria töihin. Nuorten saaminen logistiikka-alalle on jatkossakin tärkeää, sillä esimerkiksi kuljettajapula on jo todellinen.

Vankka tausta

Palolla on pitkä tausta autoliikenteestä.

– Vähän liiankin pitkä, Palo naurahtaa.

– Olen välillä pyristellyt pois alalta, mutta aina nämä tehtävät vain vetävät takaisin. Työssä motivoi se, että tässä pääsee näkemään erilaisten asiakkaiden liiketoimintaa hyvin läheltä.

Palolle on kertynyt työvuosia muun muassa Schenkerillä, Freight Framella, TNT:llä ja viimeksi Kaukokiidolla, jossa hän toimi aluemyyntipäällikkönä. Miksi VR Transpoint kiinnosti työnantajana?

– Täällä on jo pitkään ollut meneillään hyviä asioita kuten kehittyvä johtamisen kulttuuri, selkeä strategia ja näkemys siitä, mihin maailma on menossa. Tämä hyvä käsitys on vain vahvistunut sen jälkeen, kun aloitin työt. Sanotaan, että kaikissa yrityksissä on tiettyjä asioita, joita voi nähdä vain sisältä päin. Se pitää tasan paikkansa. Nyt olen siinä vaiheessa, että alan pikkuhiljaa ymmärtää, miten VR Transpoint toimii.