Toimintaympäristö

Toimintaympäristö

Raideliikenne on tulevaisuuden kasvava toimiala. Kyse on paitsi arjen sujuvasta liikkumisesta sekä teollisuuden kilpailukyvystä, myös liikenteen turvallisuuden parantamisesta ja päästöjen vähentämisestä. Mitä enemmän suomalaiset ja teollisuus käyttävät junaa verrattuna muihin liikennemuotoihin, sitä enemmän yhteiskunta hyötyy. 

Raideliikenteen kasvu on välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ilmastonmuutoksen ehkäiseminen edellyttää liikenteen päästöjen vähentämistä sekä energiantehokkuuden lisäämistä. Sähköjuna on ympäristöystävällinen vaihtoehto, koska se tuottaa vähemmän päästöjä ja kuluttaa vähemmän energiaa kuin muut liikennemuodot. Jo yli kymmenen vuoden ajan olemme käyttäneet uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä eli vesivoimaa. Lisäksi olemme monin tavoin parantaneet junaliikenteen energiatehokkuutta entisestään. 

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen lisäksi muutkin megatrendit vaikuttavat toimintaamme. Kaupungistumisen myötä matkustajat liikkuvat suurten kaupunkien välillä odottaen suoria ja nopeita yhteyksiä. Digitalisaatio tuo mukanaan uusia palvelutarpeita ja -odotuksia sekä mahdollisuuksia asiakaspalvelun ja toiminnan tehokkuuden kehittämiseksi.

Markkinaympäristön ja liikennesektorin sääntelyn muutokset heijastuvat toimialaan ja yhtiöömme monella tasolla. Yleinen taloussuhdanne, kansainvälisen politiikan käänteet ja maailmanmarkkinahintojen kehitys vaikuttavat tuotteiden markkinakysyntään ja siten esimerkiksi rautatielogistiikan volyymeihin. Myös EU-lainsäädäntö vaikuttaa merkittävästi toimintaympäristöömme.

Rataverkon investoinneilla raideliikenne kasvuun  

Toimimme jo usealla liiketoiminta-alueellamme avoimilla markkinoilla, ja raiteiden tavaraliikenteessä kilpailu on kiristymässä ja henkilöliikenteessä avautumassa. Kilpailun avautuminen ei kuitenkaan yksin riitä, kun tavoitteena on ilmastoystävällisen raideliikenteen lisääminen. Infrastruktuuriin olisi investoitava, jotta raideliikenne voisi kasvaa ja sitä kautta tuottaa matkustajille ja yhteiskunnalle hyötyjä.

Rataverkkoa rasittavat korjausvelka ja kapasiteetin puute, jotka heikentävät junaliikenteen edellytyksiä vaikuttamalla etenkin täsmällisyyteen ja toimitusvarmuuteen. Junaliikenteen myöhästymisistä merkittävin osa johtuu ratainfran häiriöistä.

Pitkäjänteiset panostukset perusväylänpidon rahoitukseen ja uusien tulevaisuuden raideinvestointien edistäminen mahdollistavat raideliikenteen kasvun. Yhteiskunta hyötyy ilmastoystävällisestä ja turvallisesta raideliikenteestä, joka muodostaa valtakunnallisen liikennejärjestelmän rungon.