Junaliikenne palautunut normaaliksi Itä-Suomessa

17.09.2010 09:42
Junaliikenne Riihimäen ja Lahden välillä on jälleen käynnistynyt. Junat kulkevat nyt normaalisti koko maassa. Matkustajien kannattaa kuitenkin varautua myöhästymisiin Itä-Suomessa perjantai-illan aikana. Junaliikenne Lahden seudulla pysähtyi tänään kello 10.30 liikenteenohjausjärjestelmän vian vuoksi. Liikenne oli täysin pysähdyksissä kello 13.45 asti, jonka jälkeen Helsingin ja Kouvolan välinen liikenne käynnistyi normaalisti. Lopullisesti Liikennevirasto sai viat korjatuksi alkuillasta, jolloin myös Riihimäen ja Lahden välinen rataosuus tuli käyttökuntoon. Iltapäivän aikana useita junia korvattiin linja-autoilla. Vian vuoksi Lahteen tulevilla rataosuuksilla odotti pahimmillaan kahdeksan junaa. Junissa oleville matkustajille kerrottiin viasta ja sen vaikutuksista sekä korjauksen etenemisaikataulusta. Radoilla seisovien junien tekniikka, kuten valot, wc:t ja ilmastointi, toimivat normaalisti. VR pahoittelee matkustajilleen aiheutunutta haittaa.

Uutisarkistoon