Kesäajan päättyminen vaikuttaa junien kulkuun

25.10.2011 02:44
Kesäajasta siirrytään takaisin normaaliaikaan sunnuntain 30. lokakuuta vastaisena yönä kello 4.00. Kelloja siirretään silloin tunti taaksepäin. Tähän aikaan on liikkeellä kuusi kaukoliikenteen yöjunaa. Junat pysähtyvät asemille ylimääräiseksi tunniksi odottamaan aikataulunmukaista lähtöaikaansa. Helsingistä Kemijärvelle klo 19.26 lähtevä yöjuna P 265 odottaa ylimääräisen tunnin Ylivieskassa. Juna P 269 Helsingistä Kolariin klo 21.23 odottaa Kokkolassa. Helsingistä Rovaniemelle klo 22.30 lähtevä yöjuna P 273 pysähtyy tunniksi Seinäjoelle. Juna P 266 Rovaniemeltä Helsinkiin klo 18.12 pysähtyy tunniksi Parkanoon. Kolarista Helsinkiin klo 18.45 lähtevä juna P 270 odottaa Seinäjoella, samoin juna P 274 Kemijärveltä Helsinkiin klo 19.00. Pääkaupunkiseudun lähijunat kulkevat kellonsiirtoyönä seuraavasti: • kun junan lähtöaika alkuasemalta on ennen klo 3.00, juna ajetaan määräasemalleen kesäajan mukaisesti. Nämä junat ovat o T-juna Helsinki-Riihimäki, lähtö Helsingistä klo 2.31 o L-juna Helsingistä Kirkkonummelle, lähtö Helsingistä klo 2.47 o N-juna Keravalta Helsinkiin, lähtö Keravalta klo 2.45 • kun junan lähtöaika alkuasemalta on aikavälillä 3.01–4.00, juna lähtee kesäajan mukaisesti ja ajaa määräasemalleen normaalisti keskeytyksettä. Nämä junat ovat o N-juna Helsingistä Keravalle, lähtö Helsingistä klo 3.01 o M-juna Helsingistä Vantaankoskelle, lähtö Helsingistä klo 3.03 o L-juna Helsingistä Kirkkonummelle, lähtö Helsingistä klo 3.47 o M-juna Vantaankoskelta Helsinkiin, lähtö Vantaankoskelta klo 3.01 o N-juna Keravalta Helsinkiin, lähtö klo 3.45 • T-juna Helsingistä Riihimäelle, jonka lähtöaika on 4.01, lähtee kellonsiirtoyönä poikkeuksellisesti Helsingistä normaaliajan mukaan klo 3.01 ja saapuu Riihimäelle klo 4.14. Klo 4.01 lähtöä Helsingistä ei ajeta (HSL:n seutuliikenteessä toimitaan yöliikenteen loppuun kesäajan mukaan). Pyhäinpäivänä muutoksia junaliikenteessä Pyhäinpäivä lauantaina 5. marraskuuta aiheuttaa muutamia poikkeuksia matkustajajunien kulkuun. Kaukoliikenteen junat kulkevat lähes normaalisti lauantaiaikataulujen mukaan, mutta joitakin aamun junavuoroja on peruttu. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä noudatetaan pyhäinpäivänä sunnuntaiaikatauluja. Lisäksi liikenteessä ovat Helsingistä Tikkurilaan klo 22.46, 23.16 ja 23.46 ja Tikkurilasta Helsinkiin klo 23.46 lähtevät I-junat sekä Riihimäeltä klo 23.14 Helsinkiin lähtevä H-juna. Sunnuntaina 6. marraskuuta noudatetaan normaalin sunnuntaipäivän aikatauluja niin kauko- kuin lähiliikenteessäkin. Tarkempia tietoja pyhäinpäivän junaliikenteestä saa VR:n aikataulukirjoista, asemilta, VR:n verkkosivuilta osoitteesta www.vr.fi ja VR:n puhelinpalvelusta 0600 41 900 (kaukoliikenne) ja 0600 41 903 (lähiliikenne). Puhelu maksaa yhden euron lisättynä paikallisverkkomaksulla. Kaukoliikenteen aikataulut näkyvät Ylen teksti-tv:n sivulla 430.

Uutisarkistoon