VR lanseeraa junanseurantapalvelun

15.06.2011 07:25
VR on avannut nettisivuilleen uuden Junat kartalla -palvelun, jonka kautta asiakkaat voivat seurata junien kulkua reaaliaikaisesti. Nyt avattu palvelu on beta- eli testiversio, johon VR toivoo asiakkailta palautetta ja kehitysideoita. VR haluaa kehittää matkustajille uusia hyödyllisiä palveluja, ja Junat kartalla -palvelu on yksi niistä. Nyt avattu sovellus on vielä keskeneräinen, ja sitä halutaan parannella ja kehittää yhdessä asiakkaiden kanssa kesän aikana. Erityistä huomiota kiinnitetään palvelun käytettävyyteen. Valmis, laajamittaiseen käyttöön soveltuva palvelu on tarkoitus avata asiakkaille syksyllä. Palveluun tuleva tieto perustuu junien GPS-paikannukseen, eli tieto on reaaliaikaista. ESRI on myöntänyt Junat kartalla -palvelulle kansainvälisen innovaatiopalkinnon ”Special Achievement in GIS”. ESRI on globaali paikkatietoteknologian toimittaja, joka jakaa vuosittain vastaavan palkinnon noin 20 yritykselle yli sadantuhannen yrityksen joukosta, jotka käyttävät ESRI:n teknologiaa. VR suunnittelee myös junanseurantapalvelun mobiilisovelluksia. Niiden käyttöönottoaikataulu täsmentyy myöhemmin. Junat kartalla -palvelun betaversioon voi tutustua VR:n nettisivuilla Palautetta palvelusta voi antaa oheisen palautelomakkeen kautta tai VR:n facebook-sivustolla .

Uutisarkistoon