VR Group

Asiakaspalvelua kolmessa liiketoiminnassa

VR toimii kolmella liiketoiminta-alueella: matkustajaliikenteessä, logistiikassa ja infrassa. Asiakas on kaiken toiminnan lähtökohtana.

VR Groupin omistaa Suomen valtio. Konserni toimii pääasiassa kotimaassa, mutta sillä on toimintaa myös ulkomailla, erityisesti Venäjällä ja Ruotsissa. Konsernissa työskenteli vuoden aikana noin 9 690 ammattilaista, ja sen liikevaihto vuonna 2014 oli 1 367,2 miljoonaa euroa.

VR Groupin perustehtävänä on tarjota asiakkailleen korkealaatuisia ja ympäristöystävällisiä matkustamisen ja logistiikan palveluita. Infraliiketoiminnassa VR vastaa hankkeiden koko elinkaaresta. 

VR Group organisaatiokaavio